Venäjän tunneilla tulimme kirjassa
kohtaan, jossa käsiteltiin Pietarin metroa. Opettajamme tokaisi – äh
katsokaa tuota pientä metrokarttaa, eihän tuolla ole kuin pari
hassua linjaa, tämän tehtävän me nyt kyllä skippaamme.
Hämmentyneenä käänsimme sivua. Tai en minä oikeastaan ollut edes
hämmentynyt, Venäjällä kun on erilaiset opetustyylit kuin
Suomessa.
Olen opiskellut seitsemän eri
venäläisen venäjänkielen opettajan tunneilla. Lisäksi olen
opiskellut taiteita useamman opettajan opetuksessa Pietarissa. Kaikki ovat olleet hyvin erilaisia opettajia, mutta jos pitäisi nimetä
jokin yhteinen tekijä se olisi vaativuus. Opettajat vaativat
oppilailtaan hyvin paljon. Huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Tämä on
tosin vain oma mielipiteeni, voi olla, että joku muu näkee asian
päinvastoin. Uskoisin kuitenkin, että koko Venäjään pätee se,
että opettajia pitää teititellä. Vaikka välit opettajaan voivat
olla lämpimät, he pysyvät kuitenkin etäällä.
Suomalaisessa taidekoulussa opettaja saattoi luentojen alussa kysyä:
Kuka lähtee luentojen jälkeen hänen kanssaan siiderille.
Pietarin taidekoulussa opettajan astuessa luokkaan, koko porukka jähmettyy ja tunnelma on hyvin muodollinen vaikkakin lämmin.
Täällä Moskovassa venäjän opettajamme vaatii meiltä aina mielikuvituksellisia vastauksia. En siis paitsi pähkäile hankalan kieliopin kanssa vaan sen miten saisin vastauksen kuulostamaan hauskalta, tai miten siinä olisi jokin ovela koukku. Usein joku oppilas toteaa tuntien lopulla ”fantasia ne rabotaet” – mielikuvitus ei toimi. Vaikka tunnit ovat hyvin kielioppipainoitteisia, mielikuvitukseni joutuu toden teolla kovalle koetukselle.
Opettajamme on hyvin kultturelli ja hän tuo sen myös esille. Häpeilemättä hän esittää faktoja, eikä kainostele näyttää tunteitaan. Hyvien vastauksien jälkeen hän kertoo jonkun oppilaista olevan ideaali ja piirtää ilmassa oppilaan ympärille kehykset. Ei hän kuitenkaan ketään syrji – kyllä meistä jokainen pääsee tasapuolisesti näiden ilmaraamien sisään. Nämä venäjän tunnit tuntuvat olevan aina pieni runoilta tai teatteriesitys, jonka esiintyjinä me oppilaat sitten myös toimimme.
Tehtävämme on usein keksiä lauseita, eikä mitä tahansa – söin tänään puuroa. Lauseissa pitää olla syvyyttä ja moniulotteisuutta. Mikäli vastaukseni alkavat olemaan heikomman puoleisia, saan kyllä kuulla siitä. Viime kerralla meidän piti muodostaa filosofisia lauseita sanoista tietokone, hammasharja, ihminen ja aurinko. Suomeksikin tässä on jo tekemistä saati sitten toisella kielellä. Pidän kuitenkin näistä tunneista ja minulle jää niistä aina hyvä fiilis. Minusta tuntuu, että olen yrittänyt parhaani ja vaikka joskus fantasia ei toimikaan, en minä karttakepistä sentään saa sormille. Olen jopa huomannut pientä kehittymistä! Ja se taisi olla se alkuperäinen syy osallistua näille tunneilla.
Post a Comment