Voitonpäivää juhlittiin eilen Moskovassa hyvinkin mittavasti. Miljoonat ihmiset tulvivat kaduille. Ihmiset antoivat veteraaneille punaisia neilikoita ja muita kukkia kiitoksien kera. Monet olivat asettaneet myös yrjönnauhan rinnuksiinsa ja suikan päähänsä. Juhlassa nähtiin myös suuri sotilasparaati, panssarivaunuparaati ja sodassa olleille ja jo kuolleille omistettu kulkue. Ihmiset huusivat toisilleen praznikom ja olivat muutenkin iloisia.
Lähdin ikuistamaan tätä juhlaa aamulla jo ennen seitsemää, sillä metrot suljettiin seitsemältä. Saavuin ensin Tverskaja-kadulle, joka olikin jo aivan täynnä ihmisiä. Kymmeneltä alkanut Punaisen torin juhlallisuudet oli tarkoitettu vain kutsuvieraille. Suuria ja pienempiä skriinejä oli ympäriinsä, josta pystyi näkemään Voitonpäivän sotilasparaatin. Tämän jälkeen sotilastankit ajoivat pienen lenkin Moskovassa. Olin ajatellut katsovani tankkiparaatia Tverskaja-kadulla (aivan Punaisen torin vieressä), mutta ihmistungos oli niin valtava, joten päätin lähteä Novaja Arbatin suuntaan. Toki sielläkin oli valtava ihmistungos, mutta jotenkin sain itseni sullottua aivan aidan viereen. Olin sanaton. Noin sata suurta panssarivaunua ym. sotilastankkia (en tiedä näiden tarkkoja nimiä) lipui ohitseni. Vieressäni ikäiseni nainen hurrasi ja huusi ja vilkutti. Niin teki moni muukin. Mielessäni ei pyörinyt mitään muuta kuin, mitä tästä kaikesta nyt pitäisi oikein ajatella?
Valtavan sotilaallisen pullistelun nähtyäni, lähdin kävelemään hieman rauhallisimmille juhlapaikoille. Erimitazin puistossa olikin hieman maanläheisempi tunnelma ja hyvin isänmaallinen. Puistossa veteraaneille pidettiin puhe ja jaettiin kukkasia. Siellä oli myös mm. orkesteri, ruokakojuja, vanhoja autoja, tanssiaiset, ilmaista ruokaa ja muuta ohjelmaa. Illalla oli vielä suuret ilotulitukset.
Sää oli loistava. Olen kuullut huhun, että ilmaan laitettaisiin jotakin kemikaalia tämän mahdollistamiseksi. Hmm.. Mitähän se tekee terveydelle? Huh, tästä 14 tunnin kävelylenkistä syntyi punaiseksi kärähtäneen ihon lisäksi viisi kuvasarjaa. Tässä ensimmäisessä osassa yleiskuvaa ja tunnelmia. Muita kuvasarjoja editoin nyt smetanat rinnuksilla. Venäläisen kaverini isoäiti kertoi, että palaneen ihon päälle pitää laittaa smetanaa. No kokeillaan. Kohta lisää kuvasarjoja ainakin veteraaneista, tanssiaisista ja hieman voitonpäivän hiustyyleistä.
Valokuvat / photographies © Moskvitska
Post a Comment