Nyt on opiskelukiireet hellittäneet ja olenkin viime aikoina alkanut taas oikein urakalla kuvaamaan. Tai no, olen laittanut aluilleen aikamoisen kasan erilaisia kuvausprojekteja ja voilà minusta on taas tullut kiireinen moskovalainen. :D En vaan osaa lomailla ja olla vaan, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Reilun viikon päästä matkaan mm. venäläiselle maatilalle töihin. Siellä aion myös kuvata maatilan elämää. Repparia ja potrettia on aluillaan ja valmiiksikin tehtynä. Meidän dokumenttielokuva viidestä venäläisestä rekkakuskista alkaa myös olemaan viimeisiä viilauksia vailla. Ehkäpä jotakin nähdään piakkoin myös täällä blogin puolella. Tai ainakin syksyllä viimeistään.
Tänään lähdin kameran kanssa päivällä kävelylle hakemaan inspiraatiota ja kuvailemaan mitä sattuu. Harvemmin tulee tälleen mitä sattuu kuvattua. Koen sen kuitenkin hyväksi tavaksi irtaantua suunnitelmallisuudesta. Vähän kuin kirjoittaisi ajatuksenvirtaa paperille. Tässäpä tälläinen päämäärätön minikuvasarja humoristisella otteella. ;)
Hei, tosi kiva kuvasarja, nähtävästi kesä on siellä jo paljon pidemmällä kuin Suomessa :)
ReplyDeleteKiitti! Juu, täällä on kesä menossa jo toista kuukautta :)
Delete