Ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomiota Moskovassa oli jatkuva meteli. En ole koskaan nukkunut korvatulpat päässä, mutta täällä minun oli pakko aluksi tehdä näin, jotta tavoittaisin täydellisen hiljaisuuden. Näin jopa pari päivää sitten unta, että kuljin Helsingissä riemuissani siitä, kuinka jokapaikassa oli hiljaista!
Mitä meteliä täällä sitten kuuluu?
Aamulla herätessäni kuulen toisinaan työmaan ääniä, mutta aina kuitenkin vähintään autojen ääniä. Tämän jälkeen aamupäivällä kuulen naapurista ääniä ja kuulen kadulta vielä enemmän ääniä, kuulen hissin äänen, kuulen lintujen äänen, kuulen naapurin avaavan muutaman lukkonsa ulko-ovestaan.
Lähden kadulle ja kuulen torvien äänen, sireenin, joku huutaa. Joku huuta kovempaan megafoniin. Autot liikkuvat lakkaamatta yötä päivää. Kuulen metron äänen. Ihmiset nauravat ja puhuvat kovaa. Kuulen läheltäni äänen, joku kysyy missä on se ja se katu ja paikka. Kuljen taas eteenpäin, taas joku kysyy mistä löytää sen ja sen.
Moskovassa on jatkuva melu, en ole ollut hetkeen paikassa, jossa olisi täysi hiljaisuus. Täällä sellaisia paikkoja ei juurikaan ole. Moskovan syke on nopea, eikä täällä kukaan kävele hitaasti. Jos Moskova olisi ihminen, se olisi agressiivinen, kovaa ääntä pitävä dynaaminen nuori hemmo, jolla olisi koko ajan kiire joka paikkaan. ;)
Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi kaikki tapaamani venäläiset ihailevat Suomessa vallitsevaa rauhallisuutta ja hiljaisuutta. :D
Post a Comment