"Venäläistä nykykulttuuria ja miniopas Moskovaan"



Pages

OLYA IVANOVA / GORELOVKA

07/09/2014

Sunnuntaisin esittelen yhden venäläisen valokuvaajan, joka on keskittynyt suurimmalta osin kuvaamaan Venäjällä. Tänään vuorossa on Olya Ivanovan valokuvasarja Gorelovka

Olya on Moskovassa vuonna 1981 syntynyt valokuvaaja. Hän on opiskellut sekä kirjallisuutta että nykytaidetta Moskovan yliopistossa. Pääosin Olya on keskittynyt kuvaamaan muotokuvia sekä pieniä paikkoja ympäri Venäjää.  Hänen valokuvia on julkaistu useissa lehdissä ympäri maailmaa, kuten: Vice, Neon, The Telegraph ja The Guardian. 

Gorelovka on pieni kylä keskellä Taigaa, joka sijaitsee vajaa tuhat kilometriä Novosibirskistä pohjoiseen (toim. huom. 1000 km Venäjällä on kuin 100 km Suomessa). Tuota kylää on hyvin vaikea löytää. Tämän vuoksi paikka toimii täydellisenä pakopaikkana. Vuosia sitten monet vanhaususkovaiset eli raskolnikit ja starovertsit lähtivät Gorelovkaan välttääkseen kirkon uudistuksia. Myös monet kulakit (varakkaat maanviljelijät) pakenivat Neuvostoliiton sääntöjä ja asettuivat asumaan kylään. Nykyään monet yhteiskunnan ulkopuolista elämää halajavat muuttavat Gorelovkaan. Siellä he elävät ilman passia, internettiä ja muita yhteiskunnan välttämättömiä papereita ja numeroita. 

www.olyaivanova.com







Valokuvat / photographies ©  Olya Ivanova 

Post a Comment