Ivan Mikhailov (s.1981) on moskovalainen freelancer-valokuvaaja. Ivan opiskeli taiteita ja piirustusta Chuvashin yliopistossa, jonka jälkeen hän toimi hetken aikaa designerina. Valokuvaajaksi hän ryhtyi kymmenisen vuotta sitten ja nyt hänen valokuviaan onkin nähty useissa eri näyttelyissä ympäri maailmaa.
Lapsena Ivan halusi astronautiksi. Hän leikki raketinmuotoisessa liukumäessä, joka sijaitsi hänen asuintalonsa lähellä. Ivanin kotikaupungissa ja sen lähettyviltä löytyykin useita kymmeniä avaruus teemalla varustettuja leikkikenttiä. Neuvostoliiton aikaan avaruus oli teema, jolla ihmisen saavutukset avaruudessa tuotiin hyvin vahvasti esille. Juri Gagarinin hymy piirtyi monen ihmisen tajuntaan. Avaruus oli kaikkialla. Tänä päivänä leikkikentät ovat rapistuneet, mutta yhä päivisin lapset leikkivät rakettien läheisyydessä. Vaikka aikaa on mennyt, toiveet avaruuden valloituksesta ovat yhä samoja.
Photos / photographies © Ivan Mikhailov
Post a Comment