"Venäläistä nykykulttuuria ja miniopas Moskovaan"



Pages

TVER – PIKAVISIITTI VOLGA- JA TVERTSAJOEN YHTYMÄKOHTAAN

15/12/2014

Moskovan hälyyn jo hieman kyllästyneenä, päätimme lähteä tutustumaan Helsingin kokoiseen Tveriin. Volgan ja Tvertsan yhtymäkohdassa sijaitseva Tver on ollut useaan otteeseen tärkeä kaupan ja liikenteen keskus. Kulttuurikeskuksenakin Tver niitti mainetta keskiajan loppupuolella. Tverin nimi vaihtui Neuvostoliiton aikoina Kaliniksi, Mihail Kalinin mukaan. Vuonna 1990 Tver oli taas Tver. Pushkinin Tverin vierailut puhuttavat tveriläisiä vielä 2000-luvulla. Runoilijalle löytyykin Tveristä  patsaan lisäksi myös muita muistomerkkejä.












Matkasimme Tveriin Moskovasta paikallisjunalla kolmisen tuntia. Vastassa meitä oli Couhsurfingistä majoitusta tarjoava pariskunta Nadja ja Anton. Tämä sympaattinen pariskunta ajelutti meitä pitkin Tveriä ja esitteli kaupungin läpikotaisin. Nadja olikin opiskellut Tverin yliopistossa turismia ja asunut koko ikänsä siellä, joten ei ihme, että hän niin eloisasti kertoi meille tarinoita.

Tverin torilla myytiin paljon lammas- ja vuohiaiheisia esineitä, sillä ensi vuonna on vuohen vuosi. Tveristä löytyy myös paljon erikoisia patsaita, koska kaupungissa järjestettiin Neuvostoliiton aikoina modernin patsastaiteen festivaalit. Tverissä on myös paikka nimeltä Pariisi. Vanhoja Neuvostoliiton ajan piirrettyjäkin löytyy kaupungista suurina kuvina. Ihmiset ovat huomattavasti moskovalaisia leppoisampia ja rennompia. Tveristä puuttuu suuret citymaasturit, kalliit putiikit ja huippukalliit ravintolat. Ihastuttava maanläheinen kaupunki!

Me vietimme Tverissä lopulta vain muutaman tunnin, sillä pariskunta halusi viedä meidät Nadjan mummille ja ukille saunaan ja syömään. Tverin matka vaihtuikin pieneen Chernogubovon kylään! Tässä on kuvia pikavisiitistä Tveristä, huomenna on vuorossa tarinaa ja kuvia tuolta pikkukylästä! 















Photos / photographies  ©  Moskvitska

Post a Comment