SUZDALIN AURINGONPALVOJAT

Olin tässä jokin aika sitten Suzdalissa, joka on yksi lempipaikoistani Venäjällä. Sitä voisi verrata vanhaan Porvooseen. Idyllinen, kaunis ja pieni kaupunki. Ja ne kauniit ikkunat. 

TELTTAILUA JA DISKOLAUANTAI

Olin tässä telttailemassa metsässä lähellä Valko-Venäjän rajaa. Olipas kivaa karistaa Moskovan hälyt ja herätä aamulla täydelliseen hiljaisuuteen ja mennä heti järveen uimaan. Syödä joka päivä nuotiossa valmistettua ruokaa ja istua nuotion hämärässä vielä aamuyöllä. Elämä ilman internettiä, mitä muuta voisi ihminen toivoa. ;)

VIINIÄ, LAMPAITA, VUORIA JA GEORGIA

Kävin tuossa maaliskuussa Georgiassa ja lupailinkin kuvaa ja juttua sieltä. Georgia on aiheena aivan hillittömän iso ja minä kirjoittajana en nyt tiedä, mistä kulmasta lähden tarkastelemaan, joten sillisalaattia on nyt luvassa päiväkirjamaisella otteella.

CHERNOGUBOVO – TAVALLINEN VENÄLÄINEN PIENI KYLÄ

Saavuimme pimeän aikaan Chernobugovon kylään Couchsurfing majoittajiemme Nadjan ja Antonin kanssa. Vastassa meitä oli Rollik husky-rotuinen koira sekä 8-vuotias Nikita, joka kätteli meitä kuin aikuiset. Korkean portin takana oli tavallinen omakotitalo. Talon sisällä oli Nadjan vaari, mummi ja äiti. Venäjällä ei ole mitenkään epätavallista, että vieraat viettävät aikaa myös nuoren isovanhempien ja vanhempien kanssa. Törmäsin tähän samaiseen ilmiöön Pietarissa. Aluksi minusta tuntui hieman kummalliselta, että kaverini tulee minua vastaan metroasemalle isänsä kanssa. Suomessa kun en ole vastaavaa nähnyt. Tämä tälläinen yltiöpäinen yhteisöllisyys ja monen sukupolven kirjo saman katon alla on oikeastaan hauskaa! Tälläistähän tämän elämän kuuluukin olla, erilaisia tyyppejä, eri tarinoita ja kerros erilaisia aikakausia.

Nadjan vaari on lähemmäs kahdeksaakymppiä ja hyvin touhukas. Hän nikkaroi jonkilaisen masiinan kimpussa, jonka käyttötarkoitusta en oikein kunnolla ymmärtänyt. Nadjan äiti kertoo, että laite testaa opiskelijoiden mielikuvitusta. Laitteen käyttäjä sanoo esimerkiksi, että olet mandariini ja vetää vivusta. Toinen osapuoli sanoo tähän jotakin ja taas vedetään vivusta. En ymmärrä. Venäläisten mielikuvitus tuntuu välillä olevan jossain aivan toisella planeetalla. He osaavat kertoa loistavia tarinoita ja kykenevät muodostamaan mitä ihmeellisempiä todellisuuksia. 

Korkeasta iästään huolimatta Nadjan pappa opettaa Tverin yliopistossa tulevia insinöörejä. Venäjällä kun eläkkeet eivät ole kovin suuria ja muutenkin papalla näytti virtaa piisaavan. Nadjan mummi on puolestaan jäänyt pois työelämästä. Mummi on hyvin uskonnollinen ja käy joka sunnuntai kirkossa. Pikkuisen höperönä hän ihmettelee meitä kahta ulkomaalaista. Nadjan äiti on puolestaan toiminut turistioppaana. Isästä ei ole tietoa, enkä viitsi asiaa udella.  

Miehet lähtevät saunaan ja me naiset jäämme valmistamaan illallista. Kuorimme perunoita ja Nadjan äiti Lena pilkkoo lihaa. Haemme mummin ja papan kellarista sieniä. Kellari onkin täynnä säilöttyjä kasviksia, perunaa ja kotitekoista siideriä. Kuten ennenvanhaan. Mikäli ruplasta tulee vessapaperin arvoista, näillä tyypeillä on ainakin ruokaa kellarit täynnä. Talossa ei ole muita merkkejä 2000-luvusta kuin internet ja pieni kannettava tietokone.

Miehet palaavat saunasta ja me naiset lähdemme saunaan. Venäläiseen banjaan mennään huopahatun kanssa. Löylyä he heittävät kuten suomalaiset. Vihdomme koivuvihdalla ja kierimme lumessa. Saunasta löytyi myös kotitekoista kuorintaa, joka oli tehty hunajasta ja kahvinpuruista. Se kuulemma laittaa veren virtaamaan ja selluliitti saa kyytiä. 

Syömme illallisen ja lähdemme Nadjan äidin luokse nukkumaan, joka asuu aivan naapurissa. Ennen nukkumaanmenoa juomme taas teetä ja katselemme valokuvia. Aamulla syömme makeita piirakoita ja suolattua lohta leivän kanssa. Käymme kävelyllä kylässä ja lähdemme takaisin Tveriin. 

Tämä oli melko tyypillinen ilta venäläisten kanssa ja mielestäni melko tyypillinen perhemalli. Venäjällä ihmiset ovat hyvin yhteisöllisiä ja olen huomannut, että venäläiset eivät ajattele itseä niinkään yksilönä vaan osana jotakin ryhmää. Tosin Moskovassa on enemmän samanlaista individualistisuutta kuin Suomessa. Venäläinen vieraanvaraisuus on yltiöpäistä niin ruoan kuin seuran suhteen. Heille näyttää olevan kunnia-asia, että vieraat viihtyvät.  

Photos / photographies  ©  Moskvitska

TVER – PIKAVISIITTI VOLGA- JA TVERTSAJOEN YHTYMÄKOHTAAN

Moskovan hälyyn jo hieman kyllästyneenä, päätimme lähteä tutustumaan Helsingin kokoiseen Tveriin. Volgan ja Tvertsan yhtymäkohdassa sijaitseva Tver on ollut useaan otteeseen tärkeä kaupan ja liikenteen keskus. Kulttuurikeskuksenakin Tver niitti mainetta keskiajan loppupuolella. Tverin nimi vaihtui Neuvostoliiton aikoina Kaliniksi, Mihail Kalinin mukaan. Vuonna 1990 Tver oli taas Tver. Pushkinin Tverin vierailut puhuttavat tveriläisiä vielä 2000-luvulla. Runoilijalle löytyykin Tveristä  patsaan lisäksi myös muita muistomerkkejä.

DOBRE UTRO! – VAIHTOEHTOIHMISTEN KESÄLEIRI

Miltä näyttää venäläisellä vaihtoehtoihmisten kesäleirillä? Muutama vuosi sitten tuttavani kertoi minulle tästä juuri ennen kuin olin päätynyt Petroskoihin opiskelemaan venäjää. Uteliaisuuteni heräsi ja venäjänkurssin jälkeen päätin lähteä katsomaan tätä Äänisen rannalla pidettävää leiriä, joka paremmin tunnetaan Raduga-nimellä (радуга). Maailmalla tapahtuma tunnetaan Rainbow gatheringinä ja Suomessa enemmänkin hippileirinä. Radugasta sen verran, että se on maksuton tapahtuma, joka järjestetään joka vuosi jossain päin Venäjän Karjalaa. Venäjällä osallistujia on muiden maiden vastaaviin tapahtumiin nähden todella vähän, noin muutama sata. Sääntöihin kuuluu, että alkoholi ja päihteet ovat kiellettyjä, samoin autot ja muut moottorilla toimivat kulkuneuvot. Uskonnosta tai politiikasta ei saa puhua, eikä yrittää vaikuttaa toiseen omilla uskomuksillaan ja ideologioillaan. Ideana on, että kaikki hyväksyvät toisensa sellaisena kuin ovat ja kaikki ovat solidaarisia toisiaan kohtaan. Tämä pieni utopia on totta! Tosin se kestää vain kuukauden...

Googlailujen ja muutaman viestin jälkeen, minulla oli hallussani kartta tuonne hieman salaiselle sijannille. Asiaan kuuluvalla tavalla halusimme liftata matkakumppanini kanssa Pietarista Äänisen rannalle. Jo Pietarin metrossa näimme kaksi rinkkoihin sonnustautunutta ihmistä. Kuiskasin, -nuokin on varmaan menossa sinne Radugaan… Ikean parkkipaikan lähettyviltä alkoi meidän ensimmäinen liftausreissumme kohti yöttämän yön ihmeellistä utopiaa. Saimme odotella aika kauan siinä tien poskessa. Paikka oli huonosti valikoitu. Yht'äkkiä kuin tyhjästä vieressämme seisoi Maksim, joka neuvoi meitä kävelemään puoli kilometriä eteenpäin. Hän lähti meidän mukaamme. Ja minä aloin olemaan epäluuloinen. Maksim ehdotti, että ottaisimme bussin kymmenen kilometrin päähän ja hän ohjasi meidät bussiin ja maksoi vieläpä lippumme. Tässä vaiheessa pidin kamerastani jo kaksin käsin kiinni ja varmistin, että passini ja rahani ovat hyvin tallella. Jäimme keskellä metsää pois ja olin valmistautunut mahdolliseen ryöstöön. Eihän siinä mitään, aloitimme liftaamisen ja Maxim kertoi perheestään ja elämästään sekä antoi meille vinkkejä matkaamme varten. Ensimmäinen auto pysähtyi ja me kiitimme Maksimia. Tämän jälkeen liftaaminen olikin helpompaa.

En kuitenkaan suosittele tälläistä reissua yksinmatkaavalle tai venäjää taitamattomalle matkustajalle.

Seuraavana päivänä saavuimme monenmoisen eri autokyydin kautta pikkukylään. Siinä bussipysäkillä huidoimme peukkua siinä missä varttunut henkilö odotti bussia. Hän kyllästyi odottamiseen ja laittoi käden puolestaan vaaka-asentoon potentiaalisen taksin saamiseksi. Baboushka sai pimeän taksinsa. Meidän kohdalla nuori mies pysähtyi, huudellen ikkunasta: minne matka? – Radugaan! Niin olivat hekin ja viimeiset sata kilometriä soljuivat mukavasti. Kuski oli letkeä hippi ja hänen matkakumppaninsa piinkova insinööri. Sinänsä tämä parivaljakko oli jotenkin ristiriitainen, mutta heidän toimiaan tarkemmin katseltuani, tulin siiihen johtopäätökseen, että he täydensivät toisiaan todella hyvin. Saavuimme järven rannalle, joka meidän oli tarkoitus ylittää pienellä veneellä. Tässä vaiheessa huomasimme takanamme sen saman parivaljakon, kuin olimme nähneet Pietarin metrossa. Olimme molemmat toisistamme tietämättä käyttäneet tismalleen saman ajan liftausmatkaamme. Kuudistaan lähdimme tiedustelemaan vanhalta mieheltä mahdollisen soutuvenekyydin hintaa. Pääsimme järven toiselle puolelle ja tästä alkoi vielä vajaa kymmenen kilometrin tarpominen metsässä, kohti Äänisen rantaa, jossa paratiisinomaisen leirimme oli määrä sijaita.

Aloimme olemaan lähellä Radugaa. Vastaamme käveli muutama ihminen huudellen – Dobre utro! Eli hyvää huomenta, vaikka olimmekin jo myöhäisillassa. Seuraavaksi suuri kankainen plakaatti toivotti meidät tervetulleeksi kotiin! Vihdoin saavuimme Äänisen rannalla, joka oli todella kaunis, kuin matkaoppaan autio ranta. En olisi kuvitellut Venäjältä sellaista löytäväni, mutta siinä olin keskellä suurta yhteisöä kaukana kaikesta hälystä. Saimmekin lähes ainoina ulkomaalaisina paljon seuraa ja uteliaita kysymyksiä maistamme ja elämistämme. Ulkomaalaisena on se hyvä puoli Venäjällä, että ihmiset ovat hyvin seurallisia ja suojelevaisiakin. (Moskovassa ei ehkä niinkään) Venäläiset haluavat kutsua mukaansa ja ovat hyvin vieraanvaraisia. Miinus puolena on puolestaan se, että ulkomalainen on aina jollain tavalla ulkopuolinen, eikä oikein koskaan voi kunnolla ymmärtää mistä kaikessa on kyse. 

Seuraavana päivänä olimme jo unohtaneet ajan. Aamupalaa syötiin vasta iltapäivällä ja yöllä aloitimme päivällisen. Kaikki oli sopivasti päälaellaan, mutta kuitenkin järjestyksessä. Emme oikeastaan tehneet koko viiden päivän aikanamme juuri mitään. Päivät istuimme naapureidemme kanssa nuotion äärellä juoden teetä ja tehden lettuja. Välillä autoimme keittiössä ja toisinaan kävelimme metsässä ja uimme järvessä. Pau vau now oli huuto joka tarkoitti, että ruoka on valmis. Yleensä ruoka oli melko vaatimatonta; puuroa tai keittoa leivän kera. Yhdessä muutaman sadan hengen kanssa otimme toisiamme kädestä kiinni ja muodostimme suuren piirin. Tämän jälkeen ihmiset pitivät puheita ja esittelivät tulevia työpajojaan, jotka usein olivat käsityöpajoja tai joogaa. Ruoan yhteydessä kerättiin kolehti, seuraavia ruokaostoksia silmällä pitäen. Kolehtiin osallistuminen oli vapaaehtoista ja itse laitoin pussiin aina noin sata ruplaa. Yöttömässä yössä metsän keskellä suuri rinki, voi ulkopuolisesta näyttää lahkotouhulta. Uskonnosta, politiikasta tai muista ideologioista ei saanut kuitenkaan paikassa harrastaa. Eikä ihmiset edustaneet mitään yhteistä uskomusta. Monet tulivat viettämään kesälomaansa näin kiireisen elämän keskeltä ja puheenaiheet olivat usein matkakertomuksia tai venäläiseen tapaan vain yksinkertaisesti hetkessä elämistä. Muutamana iltana meidät kutsuttiin erääseen tiipiiseen. Keskellä nuotio roihusi ja ympärillä laulettiin. Tämä hetki piirtyi mieleemme niin vahvasti, että halusimme tehdä saman reissun uudestaan. Vuonna 2013 olimme jälleen radugassa!

Photos / photographies  ©  Moskvitska

MIES JOKA KÄVELI KOKO VENÄJÄN HALKI

Italialainen eläkeläismies päätti eräänä päivänä kävellä koko Venäjän halki. Tämä sankarimatkailija osti teltan ja lähti kävelemään ilman sen suurempia suunnitelmia. 67-vuotias Italialainen Pier Luigi Delvigo aloitti kolmivuotisen matkan Virosta ja päätti matkansa Venäjän kaukoitään Vladivostokiin.

Valokuva / Photogpraph © Pier Luigi Delvigo