Grenkit ovat yksi parhaimmista alkupaloista tai oikeastaan naposteluruoasta, mitä olen Venäjällä syönyt. Hyvin usein näitä tuleekin tilattua ravintolassa. Usein grenkit tulevat majoneesin kanssa. Viimeksi grenkit kuitenkin tulivat pöytään herkullisen adzika-kastikkeen kera. Tämä herkullinen ja hieman tulinen georgialainen kastike sopii muutenkin monen ruoan kanssa. Grenkit ovat superhelppo valmistaa. Ne ovatkin vähän kuin uppopaistettuja ranskalaisia.
Grenki (гренки)
ainekset:
tummaa pehmeätä vuokaleipää
kasvisöljyä
valkosipulia
Leikkaa leipäpalat neljään osaan. Kuumenna öljyä reilusti paistinpannulla (n. 0,5 dl) ja heitä leipäpalaset pannulle. Ruskista leipiä molemmilta puolin, siten että kuoresta tulee rapea. Tässä vaiheessa kannattaa olla tarkkana, että leivät eivät kuitenkaan pala liikaa. Niiden ei ole tarkoitus olla kovia korppuja. Kun leipäpalat ovat valmiit laita ne vielä hetkeksi talouspaperin päälle, jotta liika rasva lähtisi pois. Jauha suolamyllystä vähän suolaa päälle ja kokoa grenkit torniksi tai laita ne miten vain haluat lautaselle. Raasta päälle valkosipulia. Sen voi myös raastaa tasapuolisesti jokaisen grenkin päälle ennen kokoamista. Tarjoile grenkit joko sellaisenaan, maojoneesin tai adzika-kastikkeen kanssa.
Adzika (аджика)
ainekset:
4 tomaattia
1 paprika
1 porkkana
3 valkosipulinkynttä
1/2-1 vihreä chili
korianteria
suolaa
sokeria
kasvisöljyä
Kuutioi tomaatit, paprika ja porkkana pieniksi kuutioiksi. Keitä ne kattilassa öljyn kanssa miedolla lämmmöllä noin 30-40 minuuttia (kunnes porkkanapalasetkin ovat pehmeitä). Laita kattilaan myös mukaan suola ja sokeri. Kannattaa muuten tehdä porkkanapalasista tosi pieniä. Silpu korianteri, chili ja valkosipulinkynnet hienoksi. Heitä ne katilaan mukaan, kun vihannekset ovat valmiit. Anna seoksen jäähtyä ja tarjoile grenkien kanssa.
Tämähän oli hauska pikku resepti. Kokeilen varmasti (tätäkin).
ReplyDeleteKannattaa :) Tää on tosi hyvää ja aivan loistava korvike esim. sipseille ja dippikastikkeelle (hmm. jota allekirjoittanut on aika monta kertaa syönyt viikonloppuisin)
Delete