Venäjä on tunnetusti kaalimaa. Pietarin Iisakin kirkon edessä mm. kasvatettiin kaalia pula-aikoina. Kaali onkin halpaa ja kilon saa nyt noin 50 sentillä. Kaalikääryleet eli golubsit on Venäjällä yhtä yleinen ruoka kuin Suomessa. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä kaalikääryleitä ja huomasin kaalia rullatessani, että en ehkä ole mikään Martta. Kaalin saaminen rullalle nätisti ei olekaan niin yksinkertaista kuin miltä se näyttää.
Ainekset
kaali
400 g naudan lihasuikaleita tai jauhelihaa
2-3 porkkanaa
1 sipuli
2-4 valkosipulinkynttä
2,5 dl riisiä
1 tlk tomaattipyrettä
2,5 dl riisiä
1 tlk tomaattipyrettä
suolaa
pippuria
paprikajauhetta, chiliä tai muita mausteita maun mukaan
paprikajauhetta, chiliä tai muita mausteita maun mukaan
5 dl lihalientä tai vettä
0,5 dl sitruunamehua
0,5 dl sitruunamehua
Ohjeet
1. Suikaloi porkkanat ja silpu sipuli ja valkosipulinkynnet silpuksi.
2. Paista sipulit ja porkkanat pannulla kevyesti ja lisää liha pannulle.
3. Irrota kaalista lehdet (noin 12-15 kpl) ja keitä kaalinlehtiä noin 10-15 minuuttia.
4. Keitä riisit kypsäksi.
5. Sekoita mausteet, riisi, liha ja kasvikset kulhossa.
6. Laita seosta kaalinlehden päälle ja tee siitä käärö.
7. Sekoita kulhossa lihaliemi, sitruunamehu, tomaattipyre, suola ja pippuri.
7. Laita kaalikääryleet uunivuokaan ja kaada niiden päälle liemi.
8. Anna kaalikääryleiden paistua uunissa noin 40 minuuttia.

Venäläisten ja suomalaisten
kaalikääryleiden olennainen ero on siinä, että venäläiset syövät kääryleensä smetanan ja tillin kanssa, kun Suomessa kääryleet syödään puolukkahillon kanssa.
Valokuvat / photographies © Moskvitska
Post a Comment