"Venäläistä nykykulttuuria ja miniopas Moskovaan"



Pages

LOHIKULEBJAKA

28/01/2015

Lohikulebjaka eli lohipiirakka on perinteinen venäläinen ruoka. Suomessa olen kylläkin syönyt vähän vastaavanlaista. Onko se nyt sitten suomalainen vai venäläinen tämä lohipiirakka? Venäläiseen keittiöön tutustuessani, olen huomannut, miten paljon suomalainen perinneruoka toisinaan muistuttaa venäläistä, jos verrataan vaikka esim. ranskalaiseen keittiöön.



Tavallisesti piirakkapuodeissa ja leipomoissa piirakat ovat hyvin koristeellisia. Oma kolmen kukkasen "koristelu" näyttää aika surkuhupaisalta leipomoiden versioihin nähden, mutta maku kyllä pärjää ammattimaisemmallekin kulebjakalle. 

Tämä lohikulebjaka valmistui suomalaisen huippukokin (Välimäen Hanssi) reseptiä rennolla otteella tulkiten. Joidenkin reseptien mukaan piirakan väliin tulee sieniä ja toistet reseptit suosivat purjoa. 







Raaka-aineet
paketti voitaikinaa
5 kananmunaa
1 purjo 
400-500 g lohta
1,5 dl riisiä 
tilliä
valkopippuria
suolaa
voita

Ohjeet 
1. Keitä riisi. 
2. Silppua purjo ohuiksi suikaleiksi ja paista kevyesti voissa, kunnes purjot ovat pehmeitä.
3. Keitä neljä kananmunaa kovaksi ja pilko munat pieniksi paloiksi.
4. Suikaloi lohi. 
5. Jaa voitakina kahteen osaan ja kaulitse kaksi suorakaiteen muotoista levyä, siten että päälle tuleva levy on hieman suurempi. 
6. Levitä pienemmän taikinalevyn päälle riisi, lohi, purjo, valkopippuri, tilli ja kananmunat tässä järjestyksessä. 
7. Aseta suurempi taikinalevy kokoamisesi ainesten päälle ja sulje reunat hyvin.
8. Pistä haarukalla muutama ilmareikä ja voitele kananmunalla. 
9. Laita halutessasi kuminan- tai seesaminsiemeniä piirakan päälle.
10. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 45 minuuttia.
11. Tarjoile hieman jäähtyneenä salaatin kanssa. 

  Valokuvat / photographies © Moskvitska

2 Comments so far

  1. Tämäkin resepti suosii näemmä purjoa sienien sijaan. ;-) -jenni

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse en henk.koht. pidä sienistä… Purjo on niin kauniin värinenkin. Siinähän on täydellinen vihreän värin liuku. :D

      Delete